sunnuntai 17. elokuuta 2014

LÄSSÄHTÄNYT TUNNELMA

Puutarhan lässähtänyt tunnelma vähän masentaa ja itsensä pitää melkein pakottaa siistimis- ja perkuupuuhiin. Olisi ollut fiksua leikellä ylikukkineet varret jo aikaisemmin. Mutta kun on napsinut pystyyn kuivuneet törröttäjät, puutarhan yleisilme siistiytyy niin, että tulee työnsä jäljestä ihan iloiseksi. Nämä rantavehnän tähkät ovat kyllä kuivuneet kauniisti.
 Onneksi jotain kauniin vihreää ja kukkivaakin löytyy edelleen, esimerkiksi lumikärhö on juuri nyt kauneimmillaan.
 Kasvihuoneessa chilit kypsyvät, tämä palko lensi juuri kattilaan gulassikeittoa maustamaan.
 Rypälesatoakin tulee useamman tertun verran, joten ei ne asiat niin huonosti olekaan. 
Lisäksi hämärtyvissä illoissa on tunnelmaa, josta tulee haaveiltua pitkin vuotta. Huomenna on sadepäivä ja hyvä niin. Kosteus on tervetullutta, tykkään möyriä kosteassa mullassa!

6 kommenttia:

  1. Kovin kaunista ja tunnelmallista. Kohta voit pitää viinirypäleen polkemistalkoot ;) Ja gulyás-keittoakin! Ihan unkarilaista meininkiä. Lässähdystunne on niin tuttu, suurin osa puutarhasta on siivoamatta. Josko tänään, edes pienen osan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, niinpä taitaakin olla! Pala kerrallaan joo, ei siitä muuten mitään tule.

      Poista
  2. Vain me puutarhurit osaamme innostua myös sateista :)
    Itse olen lähes luopunut kukkahommista ja vaihtanut ne vihanneksiin ;)
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se taitaa olla ja sateita on tänä vuonna pitänytkin kaipailla täällä vähän väliä.

      Poista
  3. Kauniin näköistähän siellä on nytkin. Minullakin jäänyt tuo leikkely, nyt vasta sain aikaiseksi. Tosi upea rypäleterttu, mulla ei taaskaan tee mitään rypälettä.Pyh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä jos jaksaisi koko kesän siistiä ja skarpata, olisi syksyn tullenkin paikat tip top, mutta aina se väsymys iskee. Syksyn tullen into onneksi palaa. Odota rauhassa, kyllä sinäkin vielä rypäleitä saat!

      Poista

Sanasi ilahduttavat aina.