torstai 27. elokuuta 2009

KESÄMUISTOT PLAKKARISSA

Paluu rutiineihin on tuntunut sekä hyvältä että vähemmän hyvältä. Pitkä loma auttoi irrottautamaan monenmoisista painolasteista. Asiat asettuivat tärkeysjärjestykseen ja asiat mielessä selkiytyivät. Toisaalta lorvimiseen ehti jo tottua eikä ajankäyttö lomilla tunnetusti ole kovin tehokasta. Lähes kaikki rästihommat jäivät taaskin tekemättä, mutta mitäpä niistä! Nyt puurretaan jo täyttä vauhtia arkisten velvollisuuksien parissa, vaikka kroppa vielä mielellään eläisi ja hengittäisi kesäloman tahtiin. Syksy vuodenaikana on kuitenkin ihana ja elokuu on antanut parastaan. Iltojen lämpöisessä hämäryydessä on taikaa. Myös kesän muistot takataskussa ilahduttavat ja saavat haaveilemaan jo tulevasta... puolen vuoden kuluttuahan täpisen jo kevään odotuksessa! Yllä näkyvä kuva on yksi plakkarista kaivettu tämän kesän muisto Sardiniasta.

1 kommentti:

  1. Heipä hei,
    tuo sinun tekstisi oli kyllä kyteytettynä niin osuvasti.

    Loma on lusittu ja pitäisi jo ymmärtää syksyn saapuminen.
    Mutta kyllä meillä on ollut hieno elokuu :)

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Sanasi ilahduttavat aina.